KESÄKUUN tervehdys!

Blogin päivittämisessä on ihan hirveästi taukoa. Olen väsäillyt vähän kaikkea, mutta mikään ei tunnu julkaisemisen arvoiselta :)  Aika on mennyt kyllä kesäkuussa myös häävaatteiden etsimiseen. Esikoispojan häät ovat 12.7 ja itselle piti tietysti löytää jotakin kaunista päällelaitettavaa (ihmiselle, joka niin mielellään on ihan vaan farkuissa ja t-paidoissa ) ja tuolle 8v keskimmäiselle, sulhaspojalle puku myös.  En viitsi edes sanoa paljonko olen kiertänyt kauppoja löytääkseni jotain sellaista, johon olisin tyytyväinen. Aika alkaa loppua, pitää laskea rimaa :)  Tytöllä on morsiusneidon puku onneksi valmiina, mutta sitä pitää vielä vähän "ottaa sisään"...

No, jokatapauksessa, osallistuin keittiöswappiin, niistä sitten kuvia kun saapuvat. Meitä oli 15 osallistujaa, joten aikaa sain niihin aikalailla menemään. Keittiöaihe on tosiaan mielekäs, koska keittiössä on vaikka mitä. Voisin laittaa ison kasan kuvia epäonnistuneista yrityksistä :)

Tässä pikku tekeleet; pari pikku veistä, puinen voiveitsi ja yritys tehdä oikein ohutta salaattia. Vihreä kulho on nappi. 

Kamera on aika ankara. Salaati on niin ohutta, että jouduin sitä terällä irrottamaan pienestä lasipullostani. Luonnossa näyttää ihanan ohuelta salaatilta, kuvassa sitten jos taas paksulta taikinalta :)

1680303.jpg