Vatsan täytettä

Ei uutta auringon alla - olen aivan mattimyöhäinen näiden jouluruokien kanssa. Vähän ovat vielä vajaitakin, kun oli ajatuksissa maalata tummaa pintaan laatikoiden reunaan. Kinkunkin ajattelin vielä jollakin maalilla päällystää, eli se sinappihuntu uupuu.

Harjoittelua tämä massaili oli. Isäntä komensi lapsia, ettei äitiä saa häiritä (Tiedättehän lapset, olisivat heti ryhtyneet massailuhommiin, kun näkivät äidillä tavarat leväällään) Minä maltoin olla itsekäs ja sanoin, että nyt vain äiti askartelee.   Apuna oli  Angie Scarrin kirja, Making Miniature Food and Market Stalls - kirja ,josta mielestäni kannattaa maksaa. Toki jos sen saa lainaksi jostakin, hieno juttu. - Itse oli vähän malttamaton, en ihan ohjeen mukaan lihavärejä sekoittanut - mutta suht hyvin onnistui kuitenkin.

Lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot Wooperin astioissa. Perunalaatikko vaatii ihan ehdottomasti maalia päälleen.

2185536.jpg

Kinkkuun olen ihan tyytyväinen. Ei ehkä olisi pitänyt laittaa liikaa sitä läpikuultavaa fimomassaa tuohon  "läskiosaan" -kuultaa siis liikaa. Aladoopissa se olisi kätevää. Herneet, pavut ja porkkanat piristävät kinkun vierellä.  Astiat siitä Doloreksesta ostetusta valkoisesta astiastosta. Monikäyttöinen :)

 

2185538.jpg

 

Tälläisen kinkkurullan tein vielä,  olisiko palvattua?? Ei ehkä tarpeeksi punainen... Kävimme lankomiehen kanssa mielenkiintoisen keskustelun joulukinkusta, palvattua vai harmaasuolattua....

2185542.jpg

 

Kakut onnistuivat eka kertaa.  Muottina siis ne Bodo Hennig- vuoat.  Perunajauho-jauhotus ja massapalan avulla ulos. Marian ohjeilla :)

 

2185539.jpg

Piparit on tehty Cernit-massasta. Sen ruskea sävy oli mielestäni paras - tuntui tummuvan uunissa, paistoväri :)   Muotit ovat Dolorekselta;  Kemper Klay Kutters,  KemperToolsin - piparinmuotoinen oli hukassa laatikon pohjalla -mummu sai siis vain sydämiä.

2185548.jpg

Nalle-herra kurkkii sypressin ja muratin lomasta...uusi vuosi mielessä

2185553.jpg