Kaappi liki maalausta vailla.  Tein alas kaapinovet, ja laitoin sisälle vielä pienen hyllyn. Ovien kanssa oli pientä hiomista. Eli muistutukseksi, että kaikki osat kannattaa mitata mahdollisimman tarkkaan ja sahata mahdollisimman tarkkaan. Onneksi kappaleita voi tosiaan hioa :)  Laitoin sitten saranat pienistä nauloista. Onnistui yllättävän hyvin, vaikka laatikoitten väli oli aika pieni. Eli kuten konkarit sanovat, kannattaa laittaa saranat hyvissä ajoin. 

Maali ja vetimet puuttuvat. "Jännittää" ihan kamalasti maalaaminen. Väriksi ajattelin sellaista vanhahkon vihreää, pienessä puupalassa väri on ihan ok, mutta miltähän näyttää sitten koko kaappi. Valkoinen houkuttelee ihan hirveästi, mutta kun kööki on jo muutenkin niin vaalea. Pitää vielä pohtia. Vetimet ovat myös mietinnässä. - niin ja laatikot näyttävät liian isoilta, taidan vielä pienentää niitä.

 

1260157.jpg